Siivous & Kotipalvelu Lupaus - taustaa


Pikkusiskon puurohetki, Perhossa v. 1993. Kuva: Helena Syrjälän kotialbumi
Pikkusiskon puurohetki, Perhossa v. 1993. Kuva: Helena Syrjälän kotialbumi

Minulle oli kertynyt n. 10 vuotta työkokemusta puhdistuspalvelu- ja kotityöpalvelualalta erilaisista työtehtävistä ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Olen työskennellyt  mm. poikani omaishoitajana, kotisiivoojana, siivoojana, siivoustyön palveluvastaavana, päiväkotihuoltajana, kotiavustajana, lastenhoitajana sekä henkilökohtaisena avustajana. Olen myös kouluttautunut puhdistuspalvelualalle ja myöhemmin yrittäjyyteen. Haaveena on, että yritykseni olisi kohta muutakin kuin yhden naisen show - lämmöllä, luotettavuudella ja vahvalla ammattitaidolla tuotettuja kotityöpalveluita sekä yrityssiivouspalveluita toteuttava yritys. Sellainen yritys, jossa vastuuta  jaetaan ja jokaisen työpanosta arvostetaan. Haluan, että minun johtamassa yrityksessä kaikkien tiimiin kuuluvien on hyvä olla ja mahdollisimman hyvät lähtökohdat sijoittaa työ yksityiselämäänsä, koska se on yksi hyvinvoinnin peruspilareista. Elämäntilanteet ja voimavarat ovat yksilöllisiä ja erilaisia.

Olin ajatellut aiemmin, että jättäytyisin puhdistuspalvelu- ja kotityöpalvelualalta kokonaan pois opintojeni edetessä ja elämän virratessa eteenpäin, olihan elämä antanut minulle uusia työuria luovuuteni äärellä. En kuitenkaan saanut yritysideaa mielestäni  vaan  2020 vuoden aikana se kypsyi päässäni ja alkoi tuntua lopulta täysin luonnolliselta jatkumolta, jossa hyödyntäisin henkisen pääomani ja oikeastaan koko elämänkokemukseni siihen yritykseen. Elämä on opettanut olemaan nöyrä, ahkera ja rehellinen, ja äärimmäisten vaikeuksien ja raskaiden aikojen kautta olen saanut vahvuutta ja varmuutta luottaa itseeni. 

Tämän yrityksen historia, juuret ja arvot ulottuvat nimittäin paljon syvemmälle kuin aluksi tajusin. Arvot, taidot ja toimintatavat ovat sukuni perintöä. Kasvoin suurperheessä maalla, johon synnyin neljänneksi vanhimpana lapsena. Olin 1990-luvun lapsi, kuljin koulumatkat, kerhomatkat ja kuoromatkat usein pyöräillen. Äiti oli kotona kouluun lähtiessäni ja sieltä palatessani. Usein ensimmäinen näky koulusta kotiutuessani oli äitini ruuankeittopuuhissa hellan ääressä. Isossa perheessä oli paljon askareita, ja vastuuta jaettiin kaikkien perheenjäsenien kesken pienestä asti. Kotitaloni Perhossa lämmitettiin puilla, myös lauantai-illan sauna lämpeni puuladosta tai pannuhuoneesta noudetuilla haloilla. Keskellä lapsuudenkotini keittiötä sijaitsi vuonna 1987 muurattu leivinuuni,  jossa paistuivat leivät, pullat, uunipuuro, joulukinkku ja uunijuusto. Ruistaikinan äiti teki aina itse ja hän vaivasi taikinaa vahvoin ottein isoon, punaiseen saaviin. Muistan erään kerran, kun Lyyli-isomummo oli avustamassa ja neuvomassa äitiä. Isomummo muodosti leipiin ristinmerkin ja laittoi ne sitten liinan alle kohoamaan.

 Äiti opasti minua ja siskojani valmistamaan ruokaa jo pienenä, ja neuvoi suolaisten ja makeiden leivonnaisten valmistamisen. Hän neuvoi, kuinka siivitä jauhot tasaisesti ja missä asennossa tuli pitää kättä, kun pyörittää pikkupullia. Hän opetti, milloin kermaviilin saattoi korvata ruokakermalla tai maidolla, kuinka mureke tuli maustaa ja miten reseptejä pystyi soveltamaan. Isän kanssa kävimme rankametsässä ja täytimme puuliiterin talvea varten. Olin teini-ikäisenä hetken aikaa isäni yrityksessä harjoittelemassa kanttikoneen käyttöä ikkunapeltien valmistuksessa. Kesäisin poimimme mustikat, vadelmat, mansikat, puolukat ja lakat pakastimeen talven varalle, aamukaurapuuroa ja kiisseliä varten.

Olen kasvanut yrittäjäsuvussa. Yrittäjyydessä ja elämässä yleensäkin sukuni arvokasta perintöä ovat monet, perinteiset arvot:  uutteruus, sinnikkyys ja rehellisyys. Arvoissa on korostunut toisaalta myös nöyryys ja arvostus muita ihmisiä ja työtä kohtaan. Elämässä tulee uskoa itseensä aina. 

Siivous & Kotipalvelu Lupaus haluaakin jatkaa sukuni perintöä - yritykseni haluaa antaa lupauksen rehellisestä, lämpimästä, ahkeruudella tuotetusta suomalaisesta työstä ja yrittäjyydestä. Kotiin tuotetuista palveluista, jotka antavat mahdollisuuden helpompaan, joustavampaan ja arvokkaampaan arkeen.

Seinäjoella 28.11.2020

-Helena-