Lupaus keväästä

18.03.2022

Mikään tunne tai tilanne ei kestä ikuisesti. Minusta se tuntuu lohdulliselta.

 Joskus loppu voi olla uuden alku ja uusi mahdollisuus, jonka elämä avaa.

Joka kevät valo on alkanut lisääntyä ja luonnon ihmeellinen kasvuvoima näyttänyt kukoistuksensa.

Ihmisellä on aina mahdollisuus keskittyä uskoon, toivoon ja rakkauteen. Kiitollisuuden kohtiin. Luonnollisesti omien voimavarojen ja elämän antamien resurssien puitteissa.

Tätini menehtyi syöpään tällä viikolla. Kauniit lapsuusmuistot jäivät helminauhana mukaani. Kävin eilen Ruutipuiston luonnonsuojelualueen metsässä Törnävänsaaressa hengittelemässä rauhaa sisälleni. Elämän rajallisuus puristi kurkkua. 

Olen menettänyt vuoden aikana kaksi läheistä ihmistä, molemmat ovat taistelleet syövän kanssa ja menehtyneet verrattain nuorina, alle 60-vuotiaina.

Läheisen menetys näyttää sen, kuinka suuri puuttuva lohko on. Menneet elämäntapahtumat järjestäytyvät merkityksellisiksi ketjuiksi. Surulle ei ole olemassa yhtä ainoaa kaavaa.